|
Korostaa koko perheen yhdessäolon
tärkeyttä.
Perheen tekemien valintojen myötä kiire on
vähentänyt perheiden yhdessäoloaikaa, joka
puolestaan näkyy perheiden hyvinvoinnissa.
Viriketulvan sijasta tärkeämpää on
antaa lapsilleen aikaa rentoon arkipäivän
askareisiin yhdessä vanhempien kanssa. Itse
asiassa tutkimusten mukaan se on jo välttämätöntä
taatakseen uusien solujen käyttöönoton ja
erilaistumisen.
Löytää lähiympäristö ja nauttia arkipäivän kokemuksista.
Elinikäinen suhde ympäristöön ja malli
toimintaan syntyy jo varhaislapsuudessa. Malli
tulee usein omasta perhepiiristä.
Lapsi saa kokemuksia ja elämyksiä
riittävästi pienistä arkipäivän asioista –
tutkimusretkestä metsään omien vanhempien kanssa.
Ja onhan rento päivä metsässä
tutkitusti tehokkaampaa aivojumppaa kuin
esimerkiksi sanaristikoiden täyttäminen.
Lähiympäristöstä löytyy valtavasti elämyksellisiä
asioita mm. makkaran paisto laavulla kun osaa
pysähtyä kiireen keskellä.
Hyödyntää helposti toteutettavia
toimintoja ja korostaa perheitä osallistavaa
toimintaa.
Nykyinen hektinen elämänrytmi on tuonut mukanaan
ajattelun, että kaikki tulee olla valmiiksi
järjestettyä ja ohjattua.
Yhteisen ajan viettäminen ei kaipaa järjestettyjä
”lastentapahtumia”.
|